perjantai 30. huhtikuuta 2010

Hyvää vappua!

Viisi viikkoa lorvuttelin kotona. Neljä viikkoa lakisääteistä kesälomaa, yksi viikko meni työttömänä. Niiin kerkesin tottua kotona oloon, että uuteen rytmiin totutteleminen vie taas aikansa. Mutta työharjoittelussa on mukavaa. Suorastaan tosi, tosi kivaa..luulempa, että tää vois olla mun juttu :D Noh, tosin vasta eka viikko takana, mutta tokihan jonkinlaisen kuvan olen saanut. Ensivaikutelma hyvä. Jopa kiitettävä.
Sen vähän ajan, mikä on jäänyt yli kaiken tohinan keskellä, olen käyttänyt virkkaukseen. Tarkemmin sanottuna sen opetteluun..Usein innolla roudaan kirjastosta nipun käsityölehtiä kotiin, koska niitä on niin mukava lukea. Mitään en siis käytännössä koskaan tee, koska en osaa enkä ymmärrä.. :) Tai muuten vain saa aikaiseksi..
Virkkausohjeitakin olen usein katsellut, mutta ku mutta...Pari viikkoa taaksepäin yhtenä yönä kuitenkin tapahtui jotain. Se oli Bling. Kuulin sen varmasti ihan oikeesti:Bling! Tuijottaessani virkkausohjetta tajusin, että minähän tajuan tätä ohjetta. Ihan oikeesti osaisin tuon tehdä..sitä vaille, etten silloin yöllä yhden jälkeen kaivanut virkkuukoukkua esiin...mutta heti ensi tilassa kylläkin. Ja tosiaan, niin se vain menee..alla kuva pikkuliinasta jonka ohjeiden mukaan tein. Ihka ensimmäinen isse virkattu pikkuliina :)No joo, täydellinen se ei ole, mutta minä osaan,minä osaan :D
Seuraavaksi aloitin sitten heti ihan oikean liinan tekoa. Tiukkoja silmukoita ja huolellista jälkeä...Valmistuu sitten kun valmistuu! ;)

Tänään iltasella paistettiin munkit tyttöjen kera..


Ja hyvää oli! Tuoreena ihan parasta siman kans nautittuna!


Hyvää vappua!






lauantai 24. huhtikuuta 2010

Juhlat tulossa ja mökötyskivi

Ensin kuitenkin todistusaineistoa keväästä: Potkulauta kaivettiin esiin. Se on varma kevään merkki se. Ai, että potkuttelu olikin mukavaa talven jälkeen :)
Tämän ihanan kirjan Juhlat tulossa olen ostanut joskus kirpparilta. Kirja on tosi hyvä. Se kertoo kaikista mahdollisista juhlista, niiden merkityksestä, kuinka niitä juhlittiin ennen ja kuinka nykyään. No, kirja on kyllä vanha, painettu 1985, mutta sopii kyllä hyvin tähänkin päivään. Mielenkiintoista lukea kuinka suuria ponnistuksia on tehty ennen vanhaan, jotta juhla olisi saatu poikkeamaan arjesta. Jotta pöytään olisi saatu edes jotain herkkua. Juhlan erotti arjesta myös puhtaat vaatteet, jotka olivat yltäkylläisyyttä muulloin ja varsinkin talvella..Juhlantunnun teki myös puhdas talo, vaikkakin talot pidettiin kyllä puhtaina muutoinkin..
Vähän minua kyllä säälittää Jyrin äiti...kirjan eka sivulle on nimittäin kirjoitettu omistuskirjoitus: Jyrille 21.8.-95 Onnitellen Äiti. Jyri, jos luet tämän, tunne pisto sydämessäsi :)
Tällä viikolla olen lueskellut tuota kirjaa syystä, että meillä on useat juhlat tulossa:
Ensi viikolla mieheni Ukin hautajaiset
Toukokuussa mieheni enon 50-v. synttärit
(samalla reissulla eka visiitti ystäväperheen uuteen kotiin)
Toukokuussa ystäväpariskunnan häät
Kesäkuussa oman Pojan rippijuhlat :)
Kesäkuussa kummipojan ja hänen veljensä rippijuhlat
Heinäkuussa lastemme serkkupojan rippijuhlat
Elokuussa ystäväperheemme esikoispojan rippijuhlat
Ja lisäksi tietysti parit polttarit...
***
Torstaina mieheni palasi työreissultansa ja poikkeuksellisesti hänellä oli minulle tuliainen. Nimittäin mökötyskivi :D
Oivallinen. Hauska.
Vasta perästäpäin mietin, että olisikohan minun pitänyt loukkaantua? Minäkö muka mököttäisin? :D
Tänään mieheni jo kylläkin suositteli minulle kiveen tarttumista :)


keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Ihanaa postia, vanhoja leluja ja urasuunnitelmia



Tässäpä päivänä eräänä tein tilauksen Ateljee Idylliin ja tänään sain noutaa paketin postista.

En malta olla esittelemättä saamiani ihanuuksia, jotka kylläkin lähtevät pian eteen päin..

Tilasin tauluihin saajien nimet ja toiseen päivämääränkin, jotka olen nyt sitte blurrannut ihan ite vapaalla kädellä. Siitä siis epämääräisyys yläreunoissa. Toivon,että tekijä ei pahastu tästä :)

Pakettiin oli kietaistu ihana nauha :)


Avain lähtee toukokuun loppupuolella ystäpariskunnallemme tuparilahjaksi heidän uuteen kotiin.


Isoäidin jälkiruoka myös toukokuun lopussa toiselle ystäväpariskunnalle häälahjaksi.


Ja vielä kuva yhdessä :)

Taulujen ympärille oli vielä kietaistu ihanat nauhat rusetille, joita en raaski poistaa. Kietaisen vain sellofaaniin ja nauhalla kiinni. Niin kauniita :)

Ja nämä meikäläisen kuvan laaduthan ovat taas tietysti mitä sattuu, mutta oikeasti ovat kyllä tosi kauniita ja laadukkaita.

Kaunis Kiitos MariaK!

***

Viikonloppuna löysin meidän ulkovarastosta jotain vanhaa ja arvokasta. Nimittäin minun vanhoja leluja. Siellä ne olivat muovipussissa perähyllyn perällä. Siitä, miten ne ovat sinne joutuneet ja milloin, ei kennelläkään ole harmainta aavistustakaan. Herää tietenkin kysymys, että olisiko tarpeen siivota varastoa tiuhempaan. Ja vastaus olisi tietysti, että kyllä olisi. :)

Vanhoja, "hiukan" kärsineitä junanvaunuja. Missähän lie veturi?

Sekä palikoita. Ihan vauvaikäiselle. Taidankin tehdä palikkatestin pienimmälle kummipojalle jahka hän seuraavan kerran meille tulee.. :D

Ihania siis nämäkin. Ja junanvaunuista mulla on ihan selkeitä muistikuvia omasta lapsuudesta. Ja tuoreempia muistoja, kun murkut pienenä noilla leikkivät.

Urasuunnitelmat ovat sillä mallilla, että pärähtävät jo käyntiin ensi viikon alusta. Sain harjoittelupaikan uudelle ja mielenkiintoiselle alalle. Hyvä päästä ensin katsastelemaan, sovellunko tosissaan alalle...tai toinen vaihtoehto että ensin lukisi ammatin useita vuosia ja sitten toteaisi alan vääräksi..näinkin on kuulemma käynyt :)

Hyvillä mielin siis lähden uudelle tielle ja sangen kiitollinen olen tästä mahdollisuudesta joka minulle on suotu.


torstai 15. huhtikuuta 2010

Varma kevään merkki

Naapuri sen sanoi, varma kevään merkki, kun meidän tytöt hyppivät hyppyskää :)
Jospa se estäisi luvatun takatalven tulon!!
Niin kauan kuin me olemme tässä asuneet (11v.) on joka ikinen kevät sidottu tuohon pihlajaan hyppunaru. Siinä on eräätkin hypyt hypitty, naapureiden iloksi eräätkin lorut loruteltu ja riimit riimitelty. Ja uskosta olen minä sitä narua pyörittänyt :)
Niin oli nytkin riemun täyteiset hyppynarutuokiot. Riemulla ei suorastaan ollut rajaa, näin eka kerralla. Lopettaa ei olisi malttanut millään. Ja niin kuin ennenkin, tulee kesä ja naru unohtuu..koko kesän se lojuu lähes toimettomana, kunnes ensilumien aikaan kerään sen talteen odottamaan seuraavaa kevättä. Näin meillä. Joka vuosi.
Perinteitä tulee kai vaalia :D
Varma kevään merkki on myös skootterit katukuvassa. Mutta miltä tuntuu, kun Oma Poika on skootterin selässä samaisessa katukuvassa menossa mukana? Pelottaa, hirvittää..osaakohan se nyt varmasti? Muistaakohan se tulla pihaan hiljaa? Muistaako käyttää vilkkua? Onkohan aamulla mustaa jäätä? Ei kai se.. Mitä jos..
Ja samalla olen niiin ylpeä isosta, pienestä pojastani :)

Joo, tänään käytin Poikaa katsastuskonttorilla ja leveä hymy naamallaan pois ajettiin. Mopo-traktorikortti takataskussa :)
Kotona hyppäs heti Iskän skootterin selkään ja son moro!
Tämä äiti siis istuu tulevat vuodet kotona syän syrjällään. Ja eipä aikaakaan kun Tuulihattukin liittyy letkaan letkeään..


perjantai 9. huhtikuuta 2010

Koulumatkalla..

Ja niin menin tänään kuin muinakin päivinä PikkuTyttöä koulusta vastaan..







(lahkeet oli ihan vahingossa unohtunut sulloa kumppareiden sisään..

Siis missään nimessä en halua valittaa..vaikka siis vettä sataa monettakohan päivää peräkkäin, lumi on mustaa ja lätäköt peittävt koko pyörätien niin että joko kahlaat tai lennät yli. Tai kierrät kilsan päästä..tai että kaikki ympärillä on harmaata ja likaista ja mutaista...lapselle ei ole oikeita vaatteita olemassakaan, toppavaatteet liian kuumat ja ohuemmatkin vaatteet liian kuumat, mutta pakko on vaatetta päällä olla..Tietystikkään kurahousuja ei voi laittaa kouluun, johan naurais jo harakatkin...sadetakki on kuuma ja sateenvarjoa saa varoa..ettei vain tökkää kaveria silmään..Vettä pitävät hanskat on hyvät, mutta kuumat..lapaset sopivat, mutta heti jo märät, pitää olla useat vaihtikset..ja siltikin kaikki ovat märät..
Ja siltikin lapsi jaksaa nauraa. Ja iloita..kumpa minäkin.. :)
Juup, kesäähän se tekee. Jaksan kyllä odottaa..mutta tule Kesä pian! :D




Maalausta ja kirppistelyä

Vihdoin ja viimein sain maalattua tämän lipaston. Piitkään sitäkin suunnittelin, mutta aina jokin muu oli mukamas tärkeämpi. Varsinaista ennen kuvaa en edes viittynyt ottaa, koska lipasto vilahtelee niin monen muun maalauskohteen taustalla. Niin, tosiaan mun maalauspaikka on ihan tässä olohuoneessa tuon lipaston edessä. Yritän vain sumppuun vetää pelejä&pensseleitä jottei nyt ihan koko kulkuväylää tukkis.. :) Tuntuu, että porukka ois jo ihan tottunut tähän mun maalailuun, kun kukaan ei kummemmin enää edes kysele tai kyseenalaista mun touhuja.. :D

Itse tykkään kovasti. Tuokin kolo näyttää huomattavasti valoisammalta ja raikaammalta :)

Kaappeja olen yrittänyt siivoskella aamupäivisin tässä kotosalla ollessani ja konttiin sekä roskiin on kannettu tavaraa pussitolokulla..huoh!
Sen verran kuitenkin löytyi ihan kelvollistakin rojua ja kampetta, että keskiviikkona otin oman kirpparipöydän. Eilen vein lisää tavaraa ja ihan mukavasti oli jo yhdessä päivässä mennyt. Minähän en suuria voittoja havittele, jos omilleen pääsee niin hyvä. Jos voitolle jää, vielä parempi. Mutta tarkoitus on päästä tavarasta eroon, joten hinnoittelenkin sen mukaa.


Ainut haittapuoli tässä omassa kirpparipöydässä on se, että tulee tosiaan käytyä tiheämpään, kun omaa pöytää täydentää ja siivoaa...ja siinä sivussa sitten kuin huomaamatta ostelee huomattavasti enemmän rompetta kuin normisti.
Niin, että sitä mukaa melkein kantaa rojua takas kuin on just saanu omaan pöytään vietyä..huoh ja huoh :D

Nämä kauniit liinat lähti mukaan eilen.
Eikä edes harmita! :D
***
Hox! Linkittelin tuohon sivuun muutaman mukavan arvonnan(minä osaan,minä osaan :D)Käykääpä kurkkaamassa! Huomatkaa myös Parastaikaa-blogin arvonta,joka loppuukin jo sunnuntaina. Silloin en osannut, kun sen lisäsin.. :)




sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Pääsiäisen puuhia

Eilen, lauantaina teimme sen perinteisen viimeisen laskettelureissun. Isommat kylläkin pääsevät vielä ens viikolla koulun kanssa rinteeseen.

Ilma oli mitä loistavin, rinteet huippu kunnossa. Vasta ihan iltapäivällä alkoi luvattu vesisade, mutta sekään ei menoa haitannut..



Jotain uusia härpäkkeitäkin oli tullut lasten iloksi..

Oli kuulemma ihan lälli.. :D



Tänään aamupäivällä, perinteisesti myöskin, meillä käväs pääsiäispupu. Mokoma oli taaskin niin vilkaskinttuinen, että ainoastaan Iskä kerkes ikkunasta nähdä kuinka se vilahti kulman taakse..Jotain valkoista ja jotain pörröistä se oli ollut :D

Tässä siis kuvaa saaliista, jonka pupu piilotti.


Riemusta kiljuen aloitettiin etsinnät...



Etsintöihin osallistuivat kaikki lapset..


Äippä ei paljon kerenny tähtäillä kameran kanssa..nopeasti piti kuvat räpsiä :)


Ja niin lopulta löytyi kaikki munat ja karkit piiloistaan..


Meillä kaikilla oli niiiin mukavaa, että tytöt innostuivat vielä vuorotellen piilottelemaan toistensa munia ja niitä sitten etsittiin..


Ja murkkujen äitinä ilotsin siitä, että isommatkin olivat yhä aidosti, innokkaasti touhuissa mukana :)
***

Tänään kävivät loput vieraat Pojan synttäreillä eli he ketkä eivät päässeet viime lauantaina.

Kummisetä perheineen sekä Setä poikineen..

Eilinen meni siellä lasketellessa, joten tänään rykäsin kasaan sitten vain tämmösen suitsait-kakun.
Valmispohjasta juu, ja pursotinpussejakaan ei ollut..

Mutta kokeilimpa nyt noita suklaakoristeita.

Ja totean, että jos mitään vaativampaa tai tiettyä kuviota pitäis tehdä, niin tekemättä jäis..mutta noita koukeroitahan oli helppo tehdä. Varsinkin kun ei ollut mitään suorituspaineita/kummempia odotuksia. Niiin tuttuja immeisiä oli tulossa :)

Ja olihan tämä ihan tervetullutta vaihtelua niihin mansikkakakkuihin. Noh, jotta joku tolokku säilyis, sulloin ne mansikat hilloineen tuonne väliin.. :)


Kaksi vieraistamme oli meidän kummipoikia. Toinen 16-v. ja toinen tämä pienenpieni :)

Isommastakin kuvan sain, mutta sitä ei sovi julkaista edes blurrattuna :)

Nyt käytänkin tuota blurrausta tiuhaan, jotta opin kunnolla. Se linkityksen taito tais jo unohtua, kun en heti kovasti alkanut sitä käyttämään..pitää joku päivä opetella uudelleen.

Mutta siis tämä Pieni ja Ihana on kyllä niiin Ihana. Pakko oli laittaa kuvaa hänen uskomattomasta hiuspehkostaan, jota on jo jouduttu parturoimaan paaaljon. Jo synnytyssalissa olivat kätilöt olleet ihmeissään..niin pitkät,paksut ja kiharat hiukset.. :D

***


Mukava on ollut pääsiäislomamme ja onneksi se vielä jatkuu huomisen! :)

torstai 1. huhtikuuta 2010

Viikon maalailut

Ai että sitten tykkään näistä rauhallisista aamuista. Saatan PikkuTytön ja hänen kolme kaveriaan koulun portille saakka. Käveleskelen mutkan kautta kotia. Ihana aamu lenkki. Eikä varmasti tulis muuten lähettyä..Kotona keitän kahvet ja luen lehden/blogailen ihan rauhassa. Ja jos isommatkin ovat lähteneet, nautin hiljaisuudesta..Tää on Mun Juttu :D
***
Jep! Sitten asiaan!
Tämä ihan tavis vanha leipälaatikko on oottanut vuoroaan varmaan vuoden..odotus palkittiin..:)
Sopii huomattavasti paremmin sisustukseen.

Sitten olen maalaillut näitä laatikoita..joita sain siis lisää varaston tyhjennyksessä. Nämä tulivat PikkuTytön huoneeseen..ovat oivallisia säilytyslaatikoita. Poikakin sai yhden isomman. Ja valkoisen. Ei ole kommentoinut mitenkään.. :)

Ja tässä tämä jo aiemmin mainittu tuoli..

Tuulihatun huoneessa räpsin samalla parit kuvat. Kokonaiskuvaa ei sattuneesta syystä voinut ottaa.. :D
Tuo valkoinen naulakko/hyllykkö sai maalin pintaan, mutta kaipaa pientä fiksausta vielä..
Alin kuva ihan muuten vaan.



Onneksi alkaa pääsiäisloma. Tuntuu, että lapsetkin ovat niiin loman tarpeessa. Vaikkakin vasta oli hiihtoloma..
Meidän pääsiäisperinteisiin kuuluu, että käymme viimeisin kerran päiväseltään laskettelemassa. Tällä kertaa otamme myös Mummon mukaan.. :)

Mutta huomen aamulla meillä nukutaan piiitkään!